Julkaistu Kalevassa 22.4.2021

Valtakunnallista opiskelijoiden mielenterveyspäivää vietetään tänä vuonna 22.4. Teemapäivän tarkoituksena on herättää keskustelua opiskelijoiden mielenterveydestä.

Jo ennen koronapandemiaa lähes joka kolmas opiskelija koki mielenterveyden haasteita. Yleisimpiä ongelmia olivat ylirasituksen kokeminen, itsensä kokeminen onnettomaksi ja masentuneeksi, vaikeus keskittyä tehtäviin sekä valvominen huolien takia.

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin ja MTV:n kyselytutkimuksen mukaan koronapandemia on lisännyt nuorissa kielteisiä tunteita, kuten ahdistusta, huolestuneisuutta ja yksinäisyyttä. Lisäksi koronarajoitukset ovat heikentäneet hyvinvointia.

Eri päätöksenteon tasoilla voidaan edistää nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyttä. Kun valtiotasolla voidaan ohjata opiskelijoiden toimeentulo riittäväksi, voi korkeakoulut ja oppilaitokset lisätä tukipalveluita opiskelijoiden jaksamisen tueksi.

Kunnat voivat tukea nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyttä mielenterveyden palveluiden saatavuutta lisäämällä. Muun muassa tällaisilla panostuksilla Oulu voi kehittyä hyvinvoivien opiskelijoiden kaupunkina.

”Meidän tulee laajentaa matalan kynnyksen psykososiaalisen tuen Walk in -palvelut koskemaan nuoria aina 29-vuotiaisiin asti, sekä myöhemmin kaikille oululaisille.”

Aivan aluksi tärkeintä on laittaa Oulun kaupungin mielenterveyspalvelut kuntoon. Toteutetaan terapiatakuu, jolloin kaikilla on mahdollisuus päästä nopeasti psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon heti ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen.

Lyhytterapiasta on tutkitusti hyötyä masennusoireisiin jo muutaman käyntikerran jälkeen. Pitkittyneet jaksot ilman asianmukaista hoitoa voivat lisätä merkittävästi hoidon tarvetta entisestään.

Meidän tulee laajentaa matalan kynnyksen psykososiaalisen tuen Walk in -palvelut koskemaan nuoria aina 29-vuotiaisiin asti, sekä myöhemmin kaikille oululaisille. Tällä hetkellä Walk in -palvelut ovat saatavilla ainoastaan 13–18-vuotiaille.

Mielenterveyden edistämisen työ ei ole ainoastaan terveydenhuollon vastuulla, vaan lisäksi voimme edistää varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten henkilöstön mielenterveysosaamista. Osaava henkilökunta osaa tarpeen tullen ohjeistaa nuorta eteenpäin sekä edistää opiskelijoiden mielenterveystaitoja.

Lisäksi meidän tulee panostaa Oulun kulttuuritarjontaan, liikuntamahdollisuuksiin ja viihtyisään kaupunkiympäristöön. Nämäkin palvelut, jos mitkä, ovat ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä.

Aino-Kaisa Manninen
Teemu Virtanen
opiskelevat kuntavaaliehdokkaat (vihr.)
Oulu