Suomalaisten ylikulutuspäivä on tänä vuonna jo huhtikuun 10. päivänä. Se tarkoittaa sitä, että, jos kaikki ihmiset eläisivät kuten suomalaiset, olisi maapallon tänä vuonna tuottamat luonnonvarat kulutettu jo loppuun tähän päivämäärän mennessä. Luonnonvarojen ylikulutus on ilmastokriisin ja luontokadon juurisyy. Siksi meidän onkin vähennettävä merkittävästi kulutusta ja siirryttävä materiaalien uudelleen käyttöön eli kiertotalouteen. 

Vihreä kiertotalous tähtää neitseellisten raaka-aineiden käytön merkittävään vähentämiseen ihmisten hyvinvoinnista tinkimättä. Materiaalivirtojen kierrossa meillä Suomessa on kehitettävää, sillä vain noin 7 % materiaaleista on kierrossa, mikä on selvästi alle EU-maiden keskiarvon. Kuntatasolla kiertotaloutta tulee edistää tekemällä vastuullisia ja pitkäikäisiä hankintoja sekä ohjeistamalla työntekijöitä laitteiden kestävämpään ja tietoturvallisempaan käyttöön koko niiden elinkaaren ajan. 

Yksi helppo tapa parantaa materiaalien kiertoa on älylaitteiden parempi kierrättäminen. Ylen mukaan vain joka viides puhelin Suomessa päätyy kiertoon. Älylaitteiden materiaalit ovat lähes kokonaan uudelleen käytettävissä. Kierrättämisen lisäksi laitteiden pidempiaikainen käyttö on ilmaston kannalta ekoteko. 

Vinkkejä älylaitteen kestävämpään käyttöön

  1. Suojaa ja korjaa. Suojakuoret ja -kalvot lisäävät laitteen käyttöikää ja monet pienet viat ovat korjattavissa. Pidä ohjelmistopäivitykset ajantasalla. 
  2. Käytä laitetta pidempään. Esimerkiksi älypuhelin kestää käytössä useita vuosia, eikä uutta puhelinta tarvitse päivittää parin vuoden välein. 
  3. Panosta laatuun. Mieti, mikä on hyvä laite esimerkiksi viideksi vuodeksi eteenpäin. Vertaile eri ominaisuuksia, äläkä maksa pelkästä brändistä. Hyviä laitteita voi saada käytettynä myös huokeampaan hintaan. 
  4. Optimoi laitteen akku. Poista sinulle turhat, taustalla pyörivät ohjelmat käytöstä. 
  5. Kierrätä vanhat laitteet. Monet laitteiden myyjät ottavat vanhat laitteet maksutta. Edellisen älypuhelimeni kierrätin tietoturvallisesti Seiffin kautta.