Mielipidekirjoitus julkaistu Kalevassa 18.6.2025
Kalevassa 15.6.2025 esiteltiin Oulun kaupungin leikkipuistoja ja millä periaatteilla niitä kehitetään ja kunnostetaan. Liikkumiseen aktivoimisen lisäksi on syytä kiinnittää huomiota myös leikkipuistojen viihtyisyyteen ja varjopaikkojen määrään.
Viime vuosien uudet leikkipuistot, kuten Mannerheiminpuiston, Hollihaan ja Nallikarin leikkipuistot ovat erittäin paahteisia kesäkuumalla. Ilmastonmuutoksen myötä hellepäivät tulee väistämättä yleistymään myös Oulun leveyspiirillä.
Nallikarin vanhassa leikkipuistossa oli runsaasti puiden tuomia varjoja ja pensaikkojen muodostamia sokkeloita leikkimistä varten. Uudessa puistossa ei ole ainoatakaan varjostavaa puuta.
Ehdotankin, että leikkipuistoverkoston kehittämissuunnitelmaan tulee päivittää tavoitteet myös leikkipuistojen vehreyden ja riittävien varjopaikkojen takaamiseksi.
Aino-Kaisa Manninen
varavaltuutettu, vihr.
Oulu